Valokuvaajille ja sinulle, joka ehkä vielä haaveilet kuvaajan työstä.
Näet maailman visuaalisin silmin, haluat ikuistaa kauniit hetket ja tilanteet kuviksi, haaveilet että sillä tiellä saattaisi olla itsellä enemmänkin annettavaa? Mutta kaipaat sen kaiken toteuttamiseen lisäapua, tuuppausta eteenpäin ja hyviä vinkkejä - niin että ei tarvitse itse kääntää jokaista kivenkoloa ympäri.
Mentoroinnit toteutetaan yksilöopetuksena, silloin voidaan räätälöidä päivä just sinun tarpeiden mukaan. Haluatko oppia newbornkuvauksen saloja, saada apua perhekuvauksen kokonaisuuden hallintaan? Pohdit miten toteuttaisit markkinointia ja löytäisit juuri ne oikeat tyypit asiakkaiksesi? Miten rohkaistua puhumaan itsestään ammattilaisena tai miten löytää se oma tyyli tekemiseen ja erottua kaikista muista?

Omaan kehittämiseen kannattaa aina satsata.
Olen itse tehnyt töitä valokuvausalan yrittäjänä, pian kuuden vuoden ajan. Sinä aikana olen opiskellut valokuvausta koulussa, ollut 1:1 mentoroinneissa sekä Suomessa että ulkomailla (viimeeksi Islannissa). Olen osallistunut ryhmäworkshoppehin, joissa on opeteltu vastasyntyneen kuvauksen perusteita, kuvankäsittelya. Lisäksi kuluttanut satoja tunteja katsellen videoita ja tutoriaaleja netin syövereistä. Ja ihan jokainen juttu on vienyt työtä isoin harppauksin eteenpäin. Omaan yritykseen ja omaan tekemiseen satsaaminen on ollut paras sijoitus ikinä. Mentoroinnin jälkeen omalle studiolle ja työpöydän ääreen on palannut intoa ja inspiraatioa puhkuva yrittäjä ja asioissa on edetty isoin harppauksin eteenpäin.
Workshop Tampereella 3.5.2025
Tervetuloa mukaan
"Lapsikuvaus: Valon Taikaa"-koulutukseen!
Tämä kurssi on suunniteltu erityisesti kuvaajille, jotka haluavat saada vinkkejä lapsikuvaukseen ja kuvaushetkien workflow’hon sekä oppia hallitsemaan valoa lapsikuvausten yhteydessä.
Tällä kurssilla pääset oppimaan, miten saat lapsikuvauksen sujuvaksi ja kuviin tallentumaan lapsen persoonan ja luonteen juuri sellaisina kuin ne siinä hetkessä ja iässä ovat.
Kurssi sopii kaikille valokuvaamisesta kiinnostuneille, jotka haluavat oppia lisää lapsikuvauksesta ja valon merkityksestä lapsikuvauksessa. Kameran käytön tulisi olla ennalta tuttua, päivän aikana ei opetella kameran käytön perusteita vaan ne tulisi jo hallita.
LUE LISÄÄ klikkaa tästä. Linkki siirtyy VVI:n Pro Way kurssisivulle.
Hinnat

1:1 mentorointi
Mentorointi juuri sinun tarpeiden mukaan. Päivän sisältö ( 7h) räätälöidään juuri sinun toiveidesi mukaan.
1290€ (sis alv 24%)

2 h mentorointi
Tämä voidaan toteuttaa joko studiollani Mikkelissä tai videopuhelun välityksellä. Pureudutaan yhteen tai kahteen aiheeseen tapaamisen aikana.
390€ (sis. alv 24%)
e-kirjat
Tulossa... stay tuned!
€
Usein kysyttyä?
voiko mentoroinnin maksaa osissa?
Mentoroinnin voit maksaa kuluttomasti osissa. Viimeisen laskun eräpäivä on viikkoa ennen mentorointipäivää.
Järjestätkö ryhmäworkshopeja?
Järjestän. Voit ilmoittautua yhteydenottolomakkeella kiinnostuneeksi ryhmämentoroinnista.
Miten mentoroinnin voi varata?
Laita minulle sähköpostia joko yhteydenottolomakkeen kautta tai suoraan anni@eleonoorashygge.fi
Olen sinuun yhteydessä pian ja jatketaan mentorointipäivän suunnittelua yhdessä!
Kääritäänkö yhdessä hihat?
Ja käydään hommiin. Tätä kautta voit jättää minulle viestin halukkuudestasi mentorointiin. Palaan sinulle pian sähköpostilla ja aloitetaan yhdessä päivän räätälöinti juuri sinun tarpeisiisi.