Odotuskuvaus – hetki ennen kuin kaikki muuttuu
Odotusaika on täynnä hiljaisia hetkiä, kasvavaa rakkautta ja odotusta, jota on vaikea pukea sanoiksi. Se on vaihe, joka menee ohi yllättävän nopeasti – vaikka samalla tuntuu, että se kestää ikuisuuden.
Odotuskuvauksessa pysähdytään tämän kaiken äärelle. Ei tarvitse osata olla kameran edessä tai tietää, mitä tehdä – minä ohjaan sinua lempeästi koko kuvauksen ajan. Tärkeintä on, että saat olla juuri siinä hetkessä, omana itsenäsi.
Kuvaus toteutetaan yleensä raskausajan loppupuolella, kun vatsa on kauniisti pyöristynyt. Kuvaukset onnistuvat studiollani Mikkelissä tai Helsingissä, tai vaihtoehtoisesti voimme lähteä yhdessä miljööseen – paikkaan, jossa valo ja tunnelma tekevät kuvista pehmeitä ja ajattomia.
Studiolta löytyy valikoima lainamekkoja ja asusteita, jotka on suunniteltu korostamaan odotuksen kauneutta. Halutessasi autan sinua myös kokonaisuuden suunnittelussa, jotta kuvista tulee juuri sinun näköisiäsi.
Kuvaushetki on rauhallinen ja kiireetön – pieni hengähdys arjen keskellä. Kuvauksen jälkeen pääset valitsemaan suosikkisi huolella viimeistellyistä kuvista kuvapakettien mukaisesti.
✨ Tämä on hetki, johon palaat vielä vuosienkin päästä.
Kuvauskokonaisuudet & hinnasto
Odotuskuvaus äidille
Lyhyt ja lempeä kuvaushetki odottavalle äidille. 30 minuutin kuvauksessa keskitytään sinuun ja odotuksen kauneuteen. Sisältää 3 valmista kuvaa – täydellinen, kun haluat kauniin muiston pienestä mutta merkityksellisestä hetkestä.
155€ / 30 min / 3 kuvaa
Odotuskuvaus studiolla
Rauhallinen kuvaushetki koko perheelle odotuksen äärelle. Kuvauksessa tallennetaan sekä yhteisiä hetkiä että odottavan äidin herkkyyttä. Kuvausaika 1–1,5 h. Kuvapaketit valitaan erikseen.
165€ kuvausmaksu
Odotuskuvaus miljöössä
Kiireetön kuvaushetki teille tärkeässä paikassa – kotona tai luonnon keskellä. Kuvauksessa tallennetaan odotuksen kauneus ja perheen aito yhteys. Kuvausaika 1–1,5 h. Kuvapaketit valitaan erikseen
165 € kuvausmaksu
Kuvapaketit / odotuskuvaus studiolla & miljöössä
"Me halutaan ne kaikki"
kaikki gallerian kuvat + fine art printti valitsemastanne kuvasta koossa 20x30cm 455€ (sis. alv 25,5%)
"Tämä hetki on meidän"
25 kuvaa 305€ (sis. alv 25,5%)
"Pieni hetki sylissä"
10 kuvaa 185€ (sis. alv 25,5%)
"Pienistä pienin"
3 kuvaa 120€ (Sis. alv. 25,5%)
Kaikissa kuvapaketeissa kuvauksen jälkeen toimitetaan esikatselugalleria n. 100-150 kuvaa, joista voitte valita haluamanne kuvamäärän. Etukäteen ennen kuvausta ei tarvitse vielä päättää kuinka monta kuvaa haluaa, vaan päätös tehdään vasta kun kuvat on toimitettu teille esikatselugallerian kautta nähtäville. Kun olette tehneet galleriasta omat kuvavalinnat, toimitan teille laskun sähköpostitse. Kun maksusuoritus näkyy tililläni saatte uuden linkin, jolla voitte ladata kuvatiedostot talteen itsellenne. Lasku voidaan jakaa maksuttomasti 1. , 2. tai 3. erään.